Tiiättekö, kun teette jotain 10 000:nen palan palapeliä. Jotain maisemamallia, mistä sitä taivasta on ne 2000-3000 kinkkisintä palaa. Siel on niit joitain helposti erotettavia pilvi-paloja, tai linnun siipiä mitkä löytää nopeesti paikkansa palapelin suuressa kokonaisuudessa.
Mut sitten, niitä taivaspaloja on monta - ja ne on kaikki lähestulkoon samanlaisia. Niinpä joskus saattaa tehdä syystä tai toisesta niin, että katsoo jonkun palan sopivaksi. Se käy, ei näy mitään suurta värieroa, ei mitään mistä näkis heti kättelyssä et hei come on toihan ei sovi, paitsi että se piti tunkea siihen. Ja tiedät syvällä sisimmässäsi, että se ei solahtanut siihen niinkuin se ois sen paikka, että se vie varmana nyt paikan joltain toiselta palalta, mutta sä voit kuvitella että se sopii siihen. Sä voit laittaa sen siihen muottiin ja ajatella kyl se siinä menee, koska se melkein sopi siihen (pientä mutkaa lukuunottamatta). Mut ei se mee.
Ja jotkut ihmiset on niitä sinisiä paloja. Ei ne vaan mee. Ei, vaikka kuinka taputtaisit etusormella päälaelle ja työntäsit raaja kerrallaan siihen paikalle mihin oisit halunnut sen silloin kuuluvan.
Mut se ei oo niiden paikka. Niil on oma paikka jossain muualla. Ja niiden tilalle kuuluu joku toinen.
Joku kenen paikka se oikeesti on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti