Äitinä ei oo ehkä kaikista helpointa. Lapset on nokkelia ja lapset on itsepäisiä. Sitten kun joudut vielä yksin mussuttamaan kilpaa mukuloiden kanssa, niin keskusteluista on pakko irrottaa huumoria.
Veenin aresti loppui ja jo heti ensimmäisenä päivänä soitoista huolimatta ei tule kotiin. Suurimman osan neuvotteluista keskustelu meni kutakuinkin näin:
"Mä tulin ku sä soitit ni heti kotiin"
"Et tullut. Sä tulit vasta, kun soitin viimeisen kerran"
"Et soittanut, jos mä en ois silloin vastannut ni sä oisit soittanut uudestaan, niin se olis ollu viimeinen kerta."
"Mä otan sulta tän puhelimen taas pois ja sä oot taas arestissa"
"Joo, mä tiedän. Mä piilotan tän puhelimen äiti sulta, että sä et vois piilottaa sitä.
...mihin mä voisin piilottaa tän että sä et löytäis sitä?"
"Sulla on ohjelmakielto koska sä käyttäydyt nyt huonosti. "
"Hei? Mä oon käynyt hei kuitenkin päiväkodin, niin mä tiedän kyllä ettei ohjelmakieltoa ole olemassa"
"Ymmärrätkö sen että tuolla pihalla voi sattua vailla mitä ja äidin pitää tietää että sä oot kunnossa"
"Mut ei mulla oo hätää, ku mä osaan ninjaa!"
Loppujen lopuksi tuli vielä herran omasta suusta aika syyttävään sävyyn, että; "pitäiskö mun äiti sun mielestä mennä nyt huoneeseen miettimään MITÄ"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti