Emil on ensi kuun 10. päivä 8 ISOA KUUKAUTTA, mikä on vauva mielessä jo suuren suuri pikkupoika. Vielä hän ei eteenpäin pääse ryömimään, kun raukan reilu 10 kilon painoinen ruho suurine takapuolineen suostuu liukumaan vain taaksepäin. Tai vaihtoehtoisesti tekemään navan kautta yllättävän kevyen näköisiä pyörähdyksiä. Kuitenkin seinän tullessa peruutusvaihteella vastaan, ottaa hän syöksyasennon, jossa takapuoli nousee kertakaikkisen konttausasentoon! Tämä on toki harvinaista herkkua, sillä yleensä ennen seinän vastaan tuloa on vuorossa vaipan vaihto tai se iki-ihana ruoka aika.
Emil on onneksi varsin iloinen lapsi, eikä turhuuksista itke. Naaman mutrulle saa puolituntemattomat ihmiset, sekä typerä äiti joka ottaa isoveikan lelut pois käsistä. Nälkäkin välillä vinguttaa ja kakan kanssahan ei lattialla tasan olla.
Hymyn peijakkaan aiheuttajana on usein velipoika Veeni, joka jaksaa heitellä päätään puolelta toiselle ihmeellinen virne naamallaan niin kauan kun pikkuveljeä vaan jaksaa naurattaa (eli usein ruokailut venyvät mahdottomuuksiin asti), sekä Kissa niminen kissa, joka ainoastaan mulkoilee tuota kurottelevaa pullukkasormista otusta, sekä kävelee viehkeästi juuri sopivan matkan päästä, että hän melkein saa kiinni kyljestä, mutta ei sitten kuitenkaan. Kiusantekoa, sanon minä.
Vielä ei Emil (tai äiti) ole saanut eskari- ja unirytmiä ihan sovelletettua keskenään, sillä Emil joko nukkuu rattaissa takas tullessa 15 minuuttia, tai sitten ei nuku ollenkaan aamupäikkäreitä. Ymmärtäähän sen, kun maailman meno on niin katselemisen arvoista. Talon kotityöt sen sijaan eivät ymmärrä, miksei äiti nyt taas voinut tehdä muuta kuin yrittää viuhtoa pyykkejä mahdollisuuksien mukaan koneeseen ja pois niin, että ne olisivat vielä suorassakin. Emil kun on sitätyyliä, että hän joko viihdyttää itseään, tai sitten hän ei viihdytä ja silloin se kunnia siirtyy muiden tyyppi-ihmisten hartioille.
