Don't be bitter, be better.

Tupakoinnin lopettamisen paras puoli - no doubt - on se, että on päässyt todella syvälle ei kinost - modelle. Ennen pystyin helposti käyttämään viikko tolkulla energiaa siihen, jos joku ei jostain syystä - todellisesta tai väärinkäsityksestä - pitänyt musta.

'Apua, en mä haluu et se aattelee musta sillee'

'Pakko jotenki korjata tää tilanne, miten taas mokasin ei hele ole todellista' 

'Miks ne apinat puhuu musta tollee' 

'Mitä mä tein noin pahasti väärin'

'Mutku mä tykkään niist ihmisist ni en mä haluu et ne ajattelee must pahaa jokatapauksessakaan'

'Ei hitto apua en mä sitä noin oo tarkottanu voi ei' 

'mother of god what have i done' 

Tätä mä tein oikeesti päivästä toiseen. Sen lisäks analysoin ja analysoin ja vielä analysoin. (Siitä on hyötyäkin - kun analysoit itseäsi. Muiden analysointi on ajanhukkaa, vaikka olisi oikeassakin) Yksinäni ja kavereille. Ihmettelen, ettei kukaan koskaan tullut jesarin kanssa kylään.

Jokaista ihmistä ei vaan voi miellyttää, ei vaan voi. Ja joitain vielä vähemmän.

Ja pahin oli, jos joku muu ihminen sai jonkun toisen ihmisen ajattelemaan susta pahasti, niin ettet ees oo itse vaikuttanut koko asiaan. Sen sulattaminen on verrattavissa kiveen vatsalaukussa.

Mutta nyt, en tiedä johtuuko siitä, ettei mulla oo vaihtoehtona mennä hermoröökille kiroamaan ihmiskuntaa joten skippaan koko kiroamisen, vai siitä että joudun oikeasti käsittelemään asiat ja tajuan ettei ne oo niin isoja läheskään, kun oon ne kokenut, vai onko mulle vaan tullut joku valaistuminen elämästä tai kiittiriitti i'm done: 26 vuotta turhan paskan analysointia on tarpeeks. + What is meant to be is meant to be.

Oli mikä oli, se tunne kun kuulet, että susta jauhetaan jotain aktuaalista paskaa ja ensireaktio on 'hahahahahahahaha mitä vittua' ja sitten kun oot sisäistänyt koko jutun, niin sun reaktio on kutakuinkin sama. Ei raivotekstareita, ei (huom, lue: YLI)analysointia, ei muutakun fuck it -> ja eteenpäin. Koska ei vaan kiinnosta.

Ja se pätee btw muuhunkin.

Eilenkin etittiin Veenin kanssa Lidlistä niitä asiakkaiksi pukeutuneita vartijoita. Jotku vähän katto, mut me oltiin agentteja.

Meitä ei kiinnostanut.

Sininen pala

Tiiättekö, kun teette jotain 10 000:nen palan palapeliä. Jotain maisemamallia, mistä sitä taivasta on ne 2000-3000 kinkkisintä palaa. Siel on niit joitain helposti erotettavia pilvi-paloja, tai linnun siipiä mitkä löytää nopeesti paikkansa palapelin suuressa kokonaisuudessa.

Mut sitten, niitä taivaspaloja on monta - ja ne on kaikki lähestulkoon samanlaisia. Niinpä joskus saattaa tehdä syystä tai toisesta niin, että katsoo jonkun palan sopivaksi. Se käy, ei näy mitään suurta värieroa, ei mitään mistä näkis heti kättelyssä et hei come on toihan ei sovi, paitsi että se piti tunkea siihen. Ja tiedät syvällä sisimmässäsi, että se ei solahtanut siihen niinkuin se ois sen paikka, että se vie varmana nyt paikan joltain toiselta palalta, mutta sä voit kuvitella että se sopii siihen. Sä voit laittaa sen siihen muottiin ja ajatella kyl se siinä menee, koska se melkein sopi siihen (pientä mutkaa lukuunottamatta). Mut ei se mee.

Ja jotkut ihmiset on niitä sinisiä paloja. Ei ne vaan mee. Ei, vaikka kuinka taputtaisit etusormella päälaelle ja työntäsit raaja kerrallaan siihen paikalle mihin oisit halunnut sen silloin kuuluvan.

Mut se ei oo niiden paikka. Niil on oma paikka jossain muualla. Ja niiden tilalle kuuluu joku toinen.

Joku kenen paikka se oikeesti on.