Älä puutu niin et suutu

Puu ja kuori, kun on kyseessä parhaan kaverin henkinen hyvinvointi ja tulevaisuus. On autettu ja kuunneltu, mietitty ja tongittu - ja silti tilanteet muuttuvat, kunnes palautuvat takaisin lähtöpisteeseen - ja parisuhteet pysyy.
Sitten turhaudun ja tajuan, että elän itse ihan liikaa mukana koko suhteessa, vaikken ole siinä edes kolmas osapuoli. Yritänkö alitajuisesti päättää omat suhteeni heidän avullaan, vai vain pyyteettömästi saada kaverini tajuamaan missä mennään. Tosiasahan on, että kukaan ei tiedä suhteesta paremmin kuin he ketkä siinä itse seisovat.
Jos mielestäni ystäväni ei näe kunnolla, niin täytyisi vain ymmärtää, että ei ne olekkaan mun silmät millä hän suhdettaan katsoo. Ja vaikka olisinkin oikeassa ja häneltä menee vuosia hukkaan, niin... mitä vittua sitten Tiina. Väännetäänpä asia simppeliksi, jos ei pysty kuuntelemaan, ei kuuntele. Jos ei pysty auttamaan, ei auta. Jos haluaa puuttua, ei puutu - sillä se ei kertakaikkiaan auta mitään vaikka kuinka itse haluaisi.
Ihminenhän on loppujen lopuksi itsekäs ja tässäkin taitaa olla kyse musta. Enkös se olekin mä joka en halua katsoa vierestä, Ja mä joka en halua että mun kaveriin sattuu.
Joten heitänpä marionetti nukkeni nurkkaan ja menen tästä itsetutkiskelun jälkeen peilin eteen ja annan muiden elää elämäänsä niinkuin haluavat.
Anyway, mähän rakastan mun kavereita - ne on parhaita tyyppejä maan päällä ja oon vaan niin onnekas että just ne kaverit on mun kavereita. Pus!

Kaikki Emilille, please.

Emil on Veenin iloksi ja siivouksen harmiksi nyt tajunnut, että talossa voi liikkua ihan huonetta pidemmälle. Mikään ei ole turvassa, kun Emil siihen silmänsä iskee. Onneksi ääntä pitävät lelut ovat toistaiseksi sen verran mielenkiintoisia, että niitä voi käyttää houkutuslintuna kun suunta näyttää olevan imuri, kissan juomakuppi tai mikä tahansa, mikä ei ole metriä maanpinnasta. Eilen jouduin lattianpesun ajaksi sitomaan Emilin ovenkarmikeinuunsa, sillä erityiskohtelun sai wc:n käsisuihku ja kissan hiekkalaatikko. Nykyään ei riitä takaisin siirtäminen, sillä siinä ajassa kun itse saat pesutohvelit jalkaasi ja suunnan kohti seuraavaa huonetta, niin Emil on jo siellä.

Hän on myös ymmärtänyt, että haluta saa ja pitää, sillä kun äiti kehtaa ottaa jotain häneltä pois niin se huuto ja mekastus ei jätä mitään epäselväksi. Onneksi muisti ylettää tasan seuraavaan mielenkiintoiseen esineeseen, jolloin voin itse huokaista helpotuksesta - lapsi on taas tyytyväinen.
Velipoika Veeni on yllättävän joustava ja miellyttämishaluinen, sillä salakuuntelin veljesten välisen 'Emil EI'-episodin ja totesin, että siinä vaiheessa kun jästimpi veljes alkaa huutamaan ja kiljumaan tahtoaan läpi, niin Veeni myöntyy ja riita päättyy "no jos sä kerran haluut"-toteamukseen.

Ihania poikia, molemmat.

Haudattu HP

Nyt kiivit ovat siinä tilassa että se on joko talvilepo tai kissan kiroaminen. Ei auta kuin maltillisesti odottaa kolme, neljä kuukautta ja katsoa että lähteekö enää jatkamaan kasvuaan. Ukkitoverin kiivit olivat jääneet pakkasyöksi kasvihuoneeseen, joten he aloittivat ainakin talvehtimisen. Onneksi heillä tosiaan kiivikaksoset kerkesivät sen verran suuriksi kasvaa, että todennäköisesti kestävät talvehtimisen. 

Nuhatyperäflunssa on levinnyt meillä myös mulle, joten valkosipulinuhakaverit sekä sipulimaidot liittyivät tiiviisti myös mun seuraani. Saa nähdä kumpi luovuttaa ensin, sillä keskustaan paineleminen räkätautia uhkuen ei ole luultavasti kenenkään top-listassa. Meikkivoide korostaisi loistavasti nenäni punaisuutta, mutta toisaalta kulmakarvojeni kasvatusprosessin pitäisin mielelläni pienen näkösuojakerroksen alla. Jos jollain on jotain ihmeniksejä nuhan taltuttamiseen, niin otan ne mieluusti kokeiluun.

Syysloman ihanuuden kuitenkin korostaa se, että käytiin (minun piti, mutta ihanaihana isäni sen sitten kuitenkin osti) Expertiltä hakemassa uusi tietokone, sillä vanha (ei todellakaan) niin uskollinen hp:ni rupesi väläyttelemään pelottavaa sinistä lappua valkoisella tekstillä, mikä tarkoitti tietokonekielellä luultavasti eläkeiän lähestymistä, sekä lopullisia hyvästejä. Hp:ssanihan oli lukuisia ongelmia jo heti ostohetken jälkeen (luojan kiitos täysitakuu kaupattiin oston yhteydessä), sillä tyyppivikaisesti web kamera ei toiminut, vaan väitti jonkun muun käyttävän kameraa saman aikaisesti. Toisekseen rungon ylikuumeneminen ja tuulettimen paukkuminen tuli myös kärsittyä. Kerran kone vaihdettiin jo kokonaan uuteen samanlaiseen, mutta samat viat jatkuivat. 

Toistaiseksi olen ollut tähän koneeseen ihan tyytyväinen, lukuunottamatta oman ikäni tuomia kommelluksia, mihin liittyy windows 10:n täysi ymmärtämättömyys. Olen kuitenkin toipunut ensimmäisen illan hermoromahduksesta ja saanut luotua lähes sulavan yhteystyön Asuksen ja itseni välille.  

Nuhakaveri

Veenin vanhapienivääränvärinen sukka muotoutui flunssapojalle nuhakaveriksi vanhan kansan valkosipuli uskomuksia noudattaen. Sisällys silkkaa valkosipulia, jota näprätessään voisi puristella kasaan ja vapauttaa ah-niin-ihania nenää avaavia valkosipuli hajuhyökkäyksiä. Pitäisi tehdä toisellekkin tuollainen, kun yskä ja aivastus kilpailevat suusta tullessaan: kumpi eka, ja kumpaa enemmän. Toisinaan odotamme mielenkiinnolla, kummaksi Emilin pärskä muotoutuu, kun se viimein saapuu hengitysteistä ulkomaailmaan.

Nuhakaveri huutaa helppouttaan: kuoritut valkosipulipalat sukkaan, sukka halki ja solmuun, sekä tussilla kaverille näköelimet ja varmaan sieraimetkin, jotteinoin ihan tukehtuis omaan sisukseensa.

Emil ja matkustuslupa

Eilen käytiin täyttämässä passihakemus, jotta päästään käymään poikien ja ukin (toki poika sekin) kanssa kotivinkin lahjakortilla Virossa päiväristeilyllä, ennenkuin se menee vanhaksi.

Tänään oltiin sitten ottamassa niitä valokuvia siihen passiin, kun eilen meikämuija älykkyyttä uhkuen odottelin siellä poliisiasemalla oikein ajanvarauksen kanssa ilman valokuvia, ilman lapsen henkkareita, sekä ilman Emilin henkilöturvatunnusta asennettuna pääkopan muistisyövereihin. 

Kyllä, tässä vaiheessa myönnän lievän häpeän punoituksen. Ja tässä vaiheessa vakuutan, että muistan Veenin turvatunnuksen vaikka unissani. En ole siis välinpitämätön äiti ihminen, vaan helposti numerot päässäni sekoittava, joten tuollaisen pitkän numerosarjan opettelu on yhtä vaikeaa kuin perunamuussin tekeminen (ellei ole rouva 'kohta entinen' Hakkarainen ja tiedä, että siihen ei saa käyttää sauvasekoitinta.) 

Näinhän tässä taas kävi.

Muttasiis! Oltiin tosiaan siellä valokuvaamossa ja oli kyllä niin maailman sympaattisin ja kärsivällisin ihmisolento siellä kameran takana, että voin vaan lämpimästi suositella kaikille ketkä haluaa Lahdessa ottaa kuvia valokuvaamo Helläkoskea. Emilin oikea korva kurotti kohti lattiaa ja vasen käsi oli suussa. Vasen käsi kurotteli kohti kuvaajaa ja oikea käsi oli naaman eessä. Räkää valui nenästä ja vieteri oli unohtunut takapuoleen. Harjoiteltiin mäkihyppyä ja öristiin. Silti en kuullut hengen tuhahdustakaan muilta kuin itseltäni ja kuvatkin saatiin aikaiseksi.  Oikea korva oli edelleen hieman toverikaveria sen lattian kanssa, sekä suu yhteistyökykyisesti auki, mutta jos nämä kelpaavat poliisille, ne kelpaavat myös minulle. 

Ainiin, jos jotain kiinnostaa mun kiivien kohtalo, niin kaks niistä nyrjähti. En tiedä siitä sen enempää, kissa ehkä tietää.

Emil ja uhma 8 kk

Veenin esikoulun jälkeen meille tuli Vinski pesueineen. Vinskin demokraattisen tasavallan suurjohtaja Jasmi säikäytti prinsessa Emilin pahemman kerran. Emil ei kestänyt neiti tahdonvoiman hermojen menetystä, joten aina joutuessaan liian lähelle - eli näköesteen verran - otti Emil salaisen aseensa; kiljunnan suorasta kurkusta - käyttöönsä. Tiedetään ainakin, ketkä meidän pesueissa saa ne vuoretkin liikkeelle.

Loppuvaiheessa he kuitenkin suostuivat olemaan lähes sopuisasti jopa vierekkäin, kunnes Emilin suureksi järkytykseksi Jasmi kehtasi kaapata hänen läpijyrsityn metallipurkkinsa kannen. Sen jälkeen Jasmi saikin palkakseen vain irvistyksiä, sekä melkein varastamansa sukan. 

Tää vierastus vaihe on mulle täysin uutta ja ihmeellistä, kun vieraita pelkäämätön Veenivee on mennyt koko elämänsä polvelta toiselle, kun taas Emil suostuu istumaan vain mun polvellani ja kohta niistäkin vain toinen kelpaa. Pelottavia on aikuiset, mummotki vähän outoi, mutta muut vauvat saa äänihuulet timmeiksi kaikesta siitä huutotreenistä. 

Vähän olis jo ikävä takaisin töihin, mutta tälläistä hameenhelma-sankaria ei kyllä raaskisi jättää hoitoon päiväkotiin, kun mummikallakin (todennäköisesti) tuleva yökyläily onnistuu vain isoveli Veenin kanssa. 

Ja onhan se vasta vauva. mun vauva. 

Kello on 21, joten ei otsikkoa

No nyt on kiivi-veljeksille kasvivalo ja kasvivalolle kupu. Muutaman huonekokeilun jälkeen ne löysivät tiensä makuuhuoneen lattialle. Kylpyhuone olisi varmaan ollut paras, mutta päässäni majaileva isäukin ääni toisti itseään - ja varoituksiaan - ylimääräisten sähkölaitteiden viemisestä kylpyhuoneen puolelle, joten yleisen ajatuskopparauhan vuoksi totesin olevan järkevämpää siirtää ne turva-alueelle, missä ei majaile kissa (yleensä), ei lapset (yleensä), eikä suihkupisarat (yleensä).

Toivottavasti Kille, Kermit ja Kaaos eivät luulleet syksyn jo koittaneen (en ole uskaltanut kertoa kiiveille tyypillisen talviunen takia) ja lopettaneet kasvuaan. Kermit sai kaverikseen avokadon siemenen, joka jopa kuukauden itämisajallaan saa siltikin varmasti kiinni tuon luikeron, jos innostus kasvaa isoksi kiiviherraksi on noinkin silmiinpistävä. Oon kuullut viherpalstoilla huhua, että vaikka kiivi pudottaisi lehdet syksyllä, niin tammikuun jälkeen se alkaa kasvaa entistä vehreämpänä. Näin pieninä taimina mahdollisuus siihen on kuitenkin minimaalinen, joten peukut pystyssä kohti uusia oksia.

Pikakuva kännykällä. 

Tein vanhaan oliiviöljypulloon kanelivanilja huonetuoksun ihan vaan testimielessä. Ensikerralla ehdottomasti paukutan kokonaisia tankoja ja siivuja purkkeihin, sillä se on kaikessa esteettisyydessään maaliviivalla kauan ennen vihreää pulloa, joka hölskyy lähtöviivalla vielä seuraavana päivänäkin, tai ainakin siihen asti, että joku kauniimpi yksilö pistää koko kaverin vaihtopenkille. 

Ohjeet!

Ota kattila,

laita vettä,

pistä kiehuen.

Ota kaneli,

ota sokeri,

laita sekaan.

Ota suppilo,

laita lasipullon päälle, 

kaada vesi - älä juo.

Laita pöydälle, älä kaada, mene nukkumaan.

Syyspyörremyrsky

Sain tänään päätökseen eilisen kello keskiyön pakko vaihtaa järjestystä nyt heti - mielteen. Jos kukaan on ikinä koittanut yksinään siirtää ikean 5 x 5 hyllyä (sitä vanhempaa mallia, ei sitä kumoon puhallettavaa), missä alimmat ruuvit eivät ole edes kiinni, niin feel you. Puhkuin ja puhalsin sitä liikkeelle ja kun viimeinkin se oli siellä missä piti - ja vähän ylikin, (kukaan ei oo täällä heiluttelemassa käsimerkkejä kun pitää pysähtyä) - niin siitä se ei sitten liikkunut enää senttiäkään taaksepäin. Se perhana on nyt pari senttiä yli ovenkarmin, mutta nää on taas näitä asioita mitä pitää vaan nieleskellä, sillä yksinäni sitä en saa liikkumaan kuin entistä enemmän eteenpäin ja siitä me - oviaukko ja minä - olemme samaa mieltä: niin ei tule tapahtumaan.

Sen lisäksi jotta sain tuon paholaishyllyn tyhjäksi, niin asettelin dvd:t ja osan kirjoista hienoon pinoon(kasaan) suoraan television viereen. Kiitos vinkistä Johanna, musta vain tuntuu että sitten kun mallikuvasi viimein mulle saapuu, niin tuo minun kasani häpeää kirjat päältään.

Kiivi ei ole kasvanut vieläkään, kuten sisarusparvensa jotka kävin ripottelemassa ukin ja mammin kasvihuoneeseen. Heistä on tullut kadehdittavan pitkiä ja vankkarakenteisia. Kelmutin kiivin ruukun ja laitoin sisäreunoille foliota, josko se nyt sais kaiken irti auringosta. Asun asunnossa, jonka etelä-, itä- ja pohjoissuunnalle on ikkuna, mutta jokaisen edessä on puita tai taloja niin, että kasvatuspaikoista on pulaa. Täytyy vain tyytyä kasvivaloon, niinkuin kunnon kaupunkilaisen kuuluu.

Palataan kuitenkin takaisin aiheeseen hyllykkö. Sain täysin vailla paikkaa olleen yölampun sijoitettua hyllykköön niin, että tunnelmallinen syksy voi saapua meillekkin. Senkin takia voin vähän röyhistellä tuon lampun varjossa, sillä en ole mikään kynttilöiden suurkuluttaja ja tuo nyt on vähintäänkin yhtä tunnelmallinen, kuin villasukkien kanssa pöydällä tekstikynttilöitä polttavien fiilistelijöiden tulipalovaarat. 

Toki koska syksy ja lehdet ja kynttilät, niin oli kuitenkin ihan vain vuoden ajan vuoksi sijoitettava 4 tuikkukynttilää pilttipurkkeihin, että voi sitten noin niinkuin viettää ihka oikeaa syysiltaa villasukat jalassa ja kaakao kädessä. 

Ja oli mul apuriki vahtimassa, et kaikki sujuu varmasti niinku pitää.

Kissa Emilin vaatteissa

.. Tai ainakin voisi olla, sillä kuka ei oo vielä ihmetellyt tätä kissan suurta kokoa niin nyt siihen on eturivin paikka siitä omalta kotitietokoneelta. Kaveri painii samassa kokoliigassa meidän Emilin kanssa, joka oli kuitenkin jo kuukausi sitten 72 cm, sekä 10 kiloa ja tuskin on siitä kutistunut. Tuon kollin ylpeydelle ei edes juurikaan käy, vaikka Emil välillä rutistaakin sitä vähän turhan kovaa kylkikarvoista. Vähän saattaa katsoa paheksuen, että mitä tuo ihminen nyt kehtasi mennä tekemään, mutta tyytyy rojahtamaan sitten juuri sopivan etäisyyden päähän, että käsimitta ja ottijalähdön kokonaispituus ovat sopivassa suhteessa keskenäään.

Tosin kissan täytyy muistaa pysyä askeleen edellä, sillä Emilstöö on keksinyt, miten varpailla pääsee pomppaamaan eteenpäin. Tämä on ihan oikea tyylisuoritus, vaikkakin aita olisi saattanut jossain kohtaa olla hieman matalampi.

Kiivin taimi

Vaihtelin tuossa eilen kukkien multia, sekä pistin enkelin siiven poikki ja pistokkaat juurtumaan. Ikävää, jos ne ei lähde tekemään uusia juuria, mutta oli kyllä niin huonossa hapessa ja pitkä vartinen se enkeli, ettei sitä olisi voinut niin kuitenkaan kasvattaa. 

Kiivin taimen siirtyi myös vessasta olohuoneeseen kokeilemaan, miltä suuren maailman meno tuntuu. Saa nähdä, säikähtääkö olosuhde muutosta ja lopettaa kasvunsa siihen paikkaan. Kaksi taimea jäi kuitenkin vessaan back upiksi, jos en ehdi pelastaa tuota kulkurikasvia. 

Pistin siis jo helmikuussa siemenet multaan, mutta kun kasvua ei tapahtunut, siirsin ne kylmäkäsittelyyn muutamaksi kuukaudeksi - ja sen jälkeen vessaan, jossa tajusivat sitten herätä. Syksyhän on vähän huonoa aikaa pistellä kasveja kasvamaan ja kyllähän sen niiden kasvuvauhdissa huomaakin, sillä pariin viikkoon ei ole tapahtunut mitään edistystä, vaan kiivin taimet ovat jämähtäneet 5 cm korkuisiksi.  

Lupasin Valtti Veenerille, että jos saadaan kiivit pysymään hengissä ja löydetään niille oikein sopiva oleilu paikka, niin kokeillaan seuraavaksi kasvattaa jotain toista eksoottista hedelmää. Jotain, minkä mullan ei tarvitse olla superhiekkakasvisyrttisorasavi sekoitusta, vaan tavallista kukka multaa. Onkohan olemassa sellaisia sisäkasvihuoneita? Tai parvekkeelle? Sellaista isoa, ei niitä yrttiruukkulaatikoita. 

Tässä on pari kuvaa tuosta seikkailijayksilöstä. Toinen on läheltä ja toisesta näkee, kuinka pieni se vielä todellisuudessa on.