Sininen pala

Tiiättekö, kun teette jotain 10 000:nen palan palapeliä. Jotain maisemamallia, mistä sitä taivasta on ne 2000-3000 kinkkisintä palaa. Siel on niit joitain helposti erotettavia pilvi-paloja, tai linnun siipiä mitkä löytää nopeesti paikkansa palapelin suuressa kokonaisuudessa.

Mut sitten, niitä taivaspaloja on monta - ja ne on kaikki lähestulkoon samanlaisia. Niinpä joskus saattaa tehdä syystä tai toisesta niin, että katsoo jonkun palan sopivaksi. Se käy, ei näy mitään suurta värieroa, ei mitään mistä näkis heti kättelyssä et hei come on toihan ei sovi, paitsi että se piti tunkea siihen. Ja tiedät syvällä sisimmässäsi, että se ei solahtanut siihen niinkuin se ois sen paikka, että se vie varmana nyt paikan joltain toiselta palalta, mutta sä voit kuvitella että se sopii siihen. Sä voit laittaa sen siihen muottiin ja ajatella kyl se siinä menee, koska se melkein sopi siihen (pientä mutkaa lukuunottamatta). Mut ei se mee.

Ja jotkut ihmiset on niitä sinisiä paloja. Ei ne vaan mee. Ei, vaikka kuinka taputtaisit etusormella päälaelle ja työntäsit raaja kerrallaan siihen paikalle mihin oisit halunnut sen silloin kuuluvan.

Mut se ei oo niiden paikka. Niil on oma paikka jossain muualla. Ja niiden tilalle kuuluu joku toinen.

Joku kenen paikka se oikeesti on.

How to deal with break up

Niinhän siinä sitten kävi, että lusikat meni Toton kanssa jakoon. Jos niin voi sanoa, kun ne oli kuitenkin mun lusikoita kaikki. Reilun viikon oon asiaa käsitellyt ja päässyt aika hyvin sinuiksi sen kanssa. Käsittelyä ehkä osaltaan helpotti miehekäs tekstarilla jättö ja selitysten puuttuminen, tosin syy on löytynyt kyllä jälkikäteen. Onneksi mä voin kiillottaa jo valmiiksi puhdasta pöytääni, sillä ero ei johtunut musta, eikä mistään mitä mä tein - tai en tehnyt.
Tottakai harmittaa, kun tarkoitus oli yhdessä muuttaa ja lapsetkin tykkäsi, mutta elämä on ja etenee, eikä näille asioille niiden käsittelemisen jälkeen kannata tuhlata enään yhtään huonoa oloa. Jokaisessa huonossa asiassa on jotain hyvää, koittakaa muistaa se.

Sitä paitsi mä oon ankaralla pohtimisella löytänyt tästäkin jotain positiivista, ensinnäkin näillä tiedoilla ja pohdinnoilla se suhde olisi kaatunut omaan mahdottomuuteensa ja tiettyihin ongelmiin joka tapauksessa, eli parempi nyt, kun muutto edessä ja voin aloittaa uuden elämän täydellisessä asunnossa. Toisekseen, en edes huomannut että olin vähän kadottanut itseäni ennenkuin löysin itseni taas Spotifyn vanhasta soittolistasta. Muistin minkälainen mä oon - ja minkälainen mä haluun olla. Mä oon oikeesti aika ilonen ja pirteä, en mikään sohvanpohjalla kyhjöttävä masis. Oon myös vähän hullu niinku Rouva Hakkarainen jaksaa muistuttaa. Mä tykkään tanssia lasten kanssa keskellä olohuonetta, tykkään leikkiä ruokaohjelman kokkia samalla kun teen ruokaa kun sille päälle satun, sekä nauraa exien nyxille - kun ne ei osaa kirjoittaa 'sosiaalinen' oikein - silloin kun salaa vielä katkeroin niiden eteenpäin menemistä.

Eron jälkeen sallittakoon pieni omakehu, niin voi taas rullailla eteenpäin tyytyväisenä siitä, ettei maailma kaatunut hetkelliseen epäonnistumiseen.

<3

Analysoinnit

Naiset tykkää analysoida, been there done that. Loppujen lopuksi kaikkia miehiä, sekä naisia kuunnellessani olen tullut vain yhteen lopputulokseen: analysoimalla ei mikään muutu.
Suurinosa miehistä on sen verran yksinkertaisia olentoja - toisinkuin me naiset  (good luck men) - että jos ne haluaa nähdä, ne kysyy. Jos niitä kiinnostaa, ne sen näyttää. "Mutta jos se ei uskalla näyttää sitä kun kuitenkin mulla on toi lapsi/oon menestyvä/vaikea ex/se pelkää/??" on täyttä bullshittiä. Jos se tykkää susta, se haluaa nähdä vaikka sulla ois lapsi, menestyminen on ihan paskan hailee ellei kyseessä ole joku sairaalloinen narsisti, joka haluaa vain täydellisen uhrin, silloin menestyvä itsenäinen nainen ei tule kysymykseenkään. Vaikea ex on ex. Ex. Se ei liity tähän päivään mitenkään. Ja jos pelottaa niin sitten pelottaa, se ei silti muuta sitä asiaa mihinkään, että jos tykkää niin tykkää.

Eli ladies, etenkin sinä joka jaksat analysoida ja saada sillä tyylillä mahtavan päänsäryn ja todennäköisesti vain tekosyyn ukon käytökselle, niin KYSY. Kysy, mitä se miettii, koska välttämättä se ei itse edes ajattele sitä asiaa sen enempää, eikä se tilanne kysymällä pahene. Sittenpähän ainakin tiedät. Piste ja kiitos.