'Apua, en mä haluu et se aattelee musta sillee'
'Pakko jotenki korjata tää tilanne, miten taas mokasin ei hele ole todellista'
'Miks ne apinat puhuu musta tollee'
'Mitä mä tein noin pahasti väärin'
'Mutku mä tykkään niist ihmisist ni en mä haluu et ne ajattelee must pahaa jokatapauksessakaan'
'Ei hitto apua en mä sitä noin oo tarkottanu voi ei'
'mother of god what have i done'Tätä mä tein oikeesti päivästä toiseen. Sen lisäks analysoin ja analysoin ja vielä analysoin. (Siitä on hyötyäkin - kun analysoit itseäsi. Muiden analysointi on ajanhukkaa, vaikka olisi oikeassakin) Yksinäni ja kavereille. Ihmettelen, ettei kukaan koskaan tullut jesarin kanssa kylään.
Jokaista ihmistä ei vaan voi miellyttää, ei vaan voi. Ja joitain vielä vähemmän.
Ja pahin oli, jos joku muu ihminen sai jonkun toisen ihmisen ajattelemaan susta pahasti, niin ettet ees oo itse vaikuttanut koko asiaan. Sen sulattaminen on verrattavissa kiveen vatsalaukussa.
Mutta nyt, en tiedä johtuuko siitä, ettei mulla oo vaihtoehtona mennä hermoröökille kiroamaan ihmiskuntaa joten skippaan koko kiroamisen, vai siitä että joudun oikeasti käsittelemään asiat ja tajuan ettei ne oo niin isoja läheskään, kun oon ne kokenut, vai onko mulle vaan tullut joku valaistuminen elämästä tai kiittiriitti i'm done: 26 vuotta turhan paskan analysointia on tarpeeks. + What is meant to be is meant to be.
Oli mikä oli, se tunne kun kuulet, että susta jauhetaan jotain aktuaalista paskaa ja ensireaktio on 'hahahahahahahaha mitä vittua' ja sitten kun oot sisäistänyt koko jutun, niin sun reaktio on kutakuinkin sama. Ei raivotekstareita, ei (huom, lue: YLI)analysointia, ei muutakun fuck it -> ja eteenpäin. Koska ei vaan kiinnosta.
Ja se pätee btw muuhunkin.
Eilenkin etittiin Veenin kanssa Lidlistä niitä asiakkaiksi pukeutuneita vartijoita. Jotku vähän katto, mut me oltiin agentteja.
Meitä ei kiinnostanut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti