The real world against the media world

On tutkittu, että ihmiset masentuvat, jos fb päivityksiä ei peukutella. Oikea elämä väistyy some-elämän tieltä, kun muiden kodit näyttävät siistimmältä kuin oikeasti ovatkaan. Aamupalat ovat luksusta, oikeaan asentoon järjestellyt esineet eivät koskaan pölyty, tiskit katoavat itsestään ja sänkykin on aina pedattu. Puhumattakaan langanpaloista, karvoista tai hiekanjyvistä mitkä eivät kulkeudu ulkoa eteiseen eivätkä todellakaan tartu olohuoneen mattoon.
Some-maailmassa ihmiset ehtivät tehdä kotiruoan, käydä salilla, hoitaa lapset, kodin ja ansaita vielä rahaa. He leipovat, kokeilevat eri dieettejä, lapset komeilevat uusissa merkkivaatteissa, sohvatyynyt ovat aina järjestyksessä, eikä masennuksesta tai harmista ole tietoakaan. Koskaan. Ikinä.
Myönnän itse syyllistyväni siihen, että kotona ollessani siivoilen pakollisia tiskejä, ruoan murusia, leluja, pyykkejä, mutta tosiaan liikkeelle mut saa vain tieto siitä, että joku on tulossa kylään. Silloin siivotaan vessa, imuroidaan, pestään lattiat, järjestellään hylly, pyyhitään peilit ja laitetaan tavarat kondikseen. Sama koskee mahdollista some-kuvaus sessiota. Varsinkin ennen ruokakuvia murut lähtevät tieltä vaikka lattialle, kunhan eivät näy kuvassa. Ei meillä silloin ole lasten lelukirjaa sohvalla - vaan hyllyssä - tai vähintäänkin kuvan rajojen ulkopuolella.
Sen lisäksi oikeasti siistiin kotiin astuesssaan kuulee usein sanat "täällä on vähän sotkuista, kun en ehtinyt siivota", ihan vaan siltä varalta, että joku lapsen lelu kerkesikin kulkeutua sinne kuulumattomaan paikkaan. Nostan jälleen oman käteni pystyyn - teen sitä itse myös. Eikö ihmisillä ole tarpeeksi stressiä koulu.- ja työelämässä, lasten kasvatuksessa ja ulkonäössä. Pitääkö se stressi luoda omaan asuinympäristöönkin? Siihen ainoaan paikkaan missä saa olla rauhassa, kotiin.
Tämän tajutessani päätin itseäni, sekä muita varten palata maan pinnalle pois virtuaalitodellisuudesta ja kuvata kokonaisen päivän ilman valikoituja kohteita (niitä siistejä) kaikessa rehellisyydessään. Hiukset pystyssä, lakana rullautuneet sängystä, lapsen sotkuinen naama, olohuoneen pöytä vinossa, matot aalloilla ja poissa paikoiltaan, sekä kissan ruoat pitkin lattiaa. Puhumattakaan kaaoksesta keittiön pöydän alla. Koska se on elämää, sitä elämää mitä me eletään täällä nyt, ei sitä elämää mitä muut luulee että me eletään.

Tervetuloa meille!

Pahoittelen etukäteen kuvalaatua, sillä nappasin pikaotoksia kaikessa kiireesä ja vauhdissa, josta sainkin aikaiseksi melkein 300 kuvaa. Tilanteet kutenkin pitkälti toistavat itseään, joten valitsin kuvista vain kaikista selkeimmät.

Aamumme alkaa tällä naamalla.

Keitän kahvia ja lähden herättämään Emiliä

Kissan kanssa.

Kissa haluaa tulla mukaan vaihtamaan vaipat

ja herättämään Veenin hartaasti rakennetusta kaaoksestaan.

Veeni ei herää vielä ainakaan 15 minuuttiin, joten me - aamuvirkku ja pakkovirkku - raahaudutaan kahville ja aamupalalle.

Ruokapöytäämme on kerääntynyt kaaos, jota ei parhaimmassakaan tapauksessa voi sanoa hallituksi. Tätä ei kuitenkaan koskaan kukaan vieras näe, ellen ole 40 asteen kuumeessa ja oksennustaudissa.

Veenikin on viimein raahautunut aamupalalle, joten me siirrymme Emilin kanssa vaihtamaan puhtaat vaatteet, sekä haemme pyykkikorit.

Pyykit lajitellaan ja pesukone laitetaan päälle. Emil ajattelee, että kaikista hauskinta tässä vaiheessa olisi kaataa ämpäri joka on täynnä mäntysuopaliuosta. Hän (tai mä) tyytyy kuitenkin kaatamaan vain vaaterekin, sekä tuolin. Se onkin helpommin korjattavissa oleva tilanne.

Veeni on hoitanut oman osuutensa

ja Emil musiikkipuolen

joten ehdin rasvaamaan naamani ja juomaan kahvini loppuun.

Emilin kanssa me ollaan valmiita, mutta veikka ei, joten

mennään ulos odottamaan

kuka muukaan seurana kuin Kissa.

Sitten mentiin!

Tossu tippui yllättäen matkalle, mutta onneksi en tällä kertaa joutunut kävelemään kilometrejä takaisinpäin.

Veeni esikouluun ja me takaisin

Kissan (kyllä vaan) kanssa Emil jatkamaan unia ja sotkun kimppuun.

Pesukone on pessyt joten kuivat pinoon ja märät kuivumaan, 

Frendit päälle

ja tutkimaan sotkun laajuutta

Sitten kun ollaan saatu Kissan kanssa siivottua, herää Emil. 

..tuntia liian aikaisin.

Kiitos rakas.

Mun äiti sanoo, että jätän aina kaapin ovet auki. Oon selkeästi erimieltä.

Kärpäsongelmia?

Haettin Veeni ja saatiin Hakkaraiset kylään. Sen jälkeen koti ei ollut entisensä.

Ei siinä, huomenna uusiks.

Huomasin kuvia räpsiessäni, että automaattisesti aloin ensin järjestelemään ja siivoamaan, kunnes tajusin että ideana ei varmaan ollut ottaa kuvaa puhtaasta kodista. Meillä kuitenkin on siistiä usein (murusia on keittiön lattialla aina, sillä niitä tulee sinne selittämättömästä syystä vaikkei siellä oltaisi edes syöty) sillä aamupäivät ja illat menee siivotessa. Pelkään yllätysvieraita, sekä masennun sotkun keskellä. Laitoin tänne kuvat siististä kämpästä vain siksi, että ajatus siitä että jotkut näkevät vain sen sotkun saa mut raapimaan päätäni koko seuraavan viikon. Osa ihmisistä on neuroottisia siisteyden suhteen, mutta silti epäilen, ettei monellakaan ole jatkuvasti siistiä, vaan ulos koitetaan antaa sitä kuvaa mikä lähentelee täydellisyyttä. Niinpä mä haastan kaikki tätä lukevat ottamaan rehellisen #therealworld kuvan instagramiin tai facebookkiin tai googleplussaan tai vaikka sitten omaan jääkaapin oveen jos ei muuten, sillä elämisestä tulee sotkua ja siellä ne muistot elävät. 

En kehota elämään bakteerikasan keskellä, mutta jos itse ei jaksa tai ei vain kiinnosta, niin let it be. Ei se ole vaarallista.