Jotain tästä varmaan kertoo se, että julkaisen tähän aikaan. Meidän Veenille tuli siis ensimmäistä kertaa kaveri ihan oikeasti yökylään. Hullu Huberthan on meillä ollut, mutta tämä toveri onkin saman ikäinen kuin Veeni. Palasin itse ajassa taaksepäin: siihen hetkeen, kun omien yökavereideni kanssa kuulen äitini lähestyvät askeleet ja alamme kiireessä (fiksuina tyttöinä) esittää nukkuvaa purskahtelevan naurukohtauksen lomassa.
Mutta nää näiden keskustelut, nää vie voiton ja pelastaa mut hermoromahdukselta. Jasperhan on sellainen poika, että se kyselee. Kun se ei tiedä, niin se kyselee. Ja näin se totesi itsekin. Veeniä ärsyttää suunnattomasti kun illan edetessä tulee monen monta kysymystä. Miksi tän nimi on Leijo? Miksi tää on sun lemppari? Mikä tää on? Mist sä oot tän saanut? Miks toi kissa tiputti digiboksin? Miks sen nimi on Kissa? Mutta Jasper vastaa Veenin hermoiluun kohauttamalla tyynesti olkapäitään; No jos ei tiedä niin täytyy kysyy. Ja näinhän se on.
Tän ikäiset kaverukset osaavat myös nauraa toisilleen. Kävin nukkumaan menoajan lähestyessä kysymässä, että onkohan Jaspella jo äitiä ikävä. Vastaus oli selkeä; no ei! Silmätkin pullistuivat varmuuden vakuudeksi, ettei varmasti ole epäiltävää. Veeni päätti kompata; "Sillä ois kyl meitä ikävä jos se lähtis täältä, niinku sullakin tulis mua ikävä jos mä lähtisin, koska mä oon sun rakas lapsi" Jaspikin huomasi Veenin lennokkaan aivomaailman ja pilkesilmäkulmassa vilkaisi mua, ennenkuin nauru purskahti suupielistä. Veeni reagoi tähän sillä ainoalla tavalla mitä tässä tilanteessa voi; facepalm ja sängylle kaatuminen.
Tää on itseasiassa ihan kivaa munkin mielestä. Hauskaa Halloweenia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti