Nyt kun aurinko laskee jo kuudelta illalla ja aamuisinkin on esikoisen kasin aamuina edelleen pimeetä niin vanha tuttu syysmasennus kolkuttelee jo ovella. Ensin ajattelin, ettei mua kiinnosta tehdä yhtään mitään, koska täältä ollaan muuttamassa joten ei mitään järkeä. Normaalisti mua häiritsis täys pyykkikori, puuronjämät pöydässä, lattialla ja tasoilla, eteisen hiekanjyvät, myllätty sohva tai esimerkiks se, ettei aamupala oo tarpeeksi monipuolinen. Nyt pesen väkisin koneellisen pyykkiä päivässä ja tyydyn tekemään puuroa lapsille, koska ei vaan jaksa napata. Ei, vaikka nukkuisi täydet yöunet. Silti väsyttää aamulla, päivällä ja taas illalla. Pahemman syöksyn syyysmasennukseen on varmaan vielä aiheuttanut se, että pienempi Turunen on ollut kipeenä jo toista kertaa putkeen, joten ulos meneminen on vaihtunut vahvasti sitätouhuihin (lue: siivoomiseen hammasta purren) ja sohvalla makaamiseen.
Päätös on tehty joten ulina ei auta, ulos on mentävä vaikka ei kiinnostaisi. Täytyy ottaa syksystä väkisin irti se pieni ilo, mitä siinä on. Värikkäät lehdet ja niiden luvallinen heittely ilmaan. Saattaa tulla myös tarpeeseen jättää kauppalistasta jotain pientä tärkeetä ostamatta, että voi sitten vaikka raahautua lähimpään Saleen illan pimeinä tunteina, jos muuten sohvatyynyt on voittaneet sen erän.
Autumn, you bitch.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti