lauantai 16. tammikuuta 2016

Hypokondria - sairauden pelko

Ajattelin tällä kertaa ottaa puheeksi hypokondrian, eli näin kansankielellä luulosairauden - mikä taas kuuluu kategoriaan kukaaneitajuu, mutta jos joku painiskelee samojen asioiden kanssa (tai on painiskellut) niin alan olemaan itse siinä pisteessä että jos tukea tarvii niin meitsi on täällä!

Joskus lapsena olin lähes varma, että mulla on aivokasvain, mutta se pelko taukosi, kun äitini sanoi että jos lasken pään alaspäin ja ei tunnu painetta niin ei ole. Kunnes mulle tuli poskiontelontulehdus. Siitähän se paniikki lähti taas päälle. Onneksi olin silloin vielä äidin hameen helman pauloissa ja rauhoituin, kunnes jostain selittämättömästä syystä aloin joskus 2011 puhtaan papan jälkeen pelkäämään kohdunkaulan syöpää. Pelko aika lailla paheni vuosien saatossa ja mulla oli kaikki mahdolliset oireet. Sen lisäksi ientulehdukset muuttuivat suusyöviksi, sekä polvessa vihlaiseva kipu oli levinnyttä syöpää.
Raskausajan lappusia täytellessäni pelkkä "raksita jos sinulla on syöpä" sai aikaan pahoinvoinnin sekä käsien hikoilun, sillä eihän sitä tutkittu oltu, mutta olinhan siitä ihan varma. Papaan en uskaltanut mennä, sillä en halunnut tietää paljonko sitä aikaa mulla onkaan jäljellä. Toisinaan iltaisin pohdin että kelle laitan lasten huoltajuudet, tai miten ne pärjää ilman mua. 3 vuotta vietin viimeiset synttärit, viimeiset joulut, viimeiset vaput yms. En koskaan puhunut asiasta oikeastaan kun Rouva Hakkaraiselle ja Jossu-J:lle, sillä suurin osa kavereiden vastauksista oli "no älä nyt oo hölmö ei sulla mitään ole" tai "no mee sinne lääkäriin jos epäilet jotain". Enhän mä voinut mennä ja kyllähän mulla oli!

Kunnes sitten puoli vuotta synnytyksen jälkeen oli pakollinen papa, jota sitäkin vetkutin parilla kuukaudella, kun pelkäsin että ne näkee jo paikan päällä että "on täällä syöpä nyt heti kiireellisenä lääkärille". Kahden viikon jälkeen papasta olin neuvolassa ja kun he olivat siellä tarkastamassa tuloksia valehtelin, että olen käynyt vasta viikko sitten, ettei ne tulokset näy vielä. En halunnut vielkään sitä kuolemantuomiota.

Nyt pari viikkoa sitten katsoin vasta tulokset, eli kokonaiset 5 kk papassa käynnin jälkeen ja siellä ei ollut MITÄÄN. EI MITÄÄN. En voinut uskoa sitä todeksi ja epäilin, että lääkärit olivat tehneet virheen. Sen jälkeen asia valkeni mulle. Oon pelännyt turhaan sitä syöpää, koska mulla ei sitä ole, sillä stressillä aiheuttaisin paljon todennäköisemmin itselleni sen. Senkin että pääsin siihen tilaan jossa uskoin ettei mulla sitä ole vaadittiin todella paljon päätyöskentelyä ja harkitsemista jopa neuvoon soittamista. Luin että Hypokondria saattaa aiheuttaa jopa niitä oireita mitä pelkää olevan, sillä se kuoleman pelon stressin määrä on niin suuri, ettei ihmekään että tulee kipeeksi vatsa, selkä polvet pää ja kaikki mahdollinen. Se aiheuttaa myös hiivasientä joka oli suurin oireen "syövästä".

Päätin, että seuraavaa kolmea vuotta en aio pelätä ja elää rajoitetusti, sillä miksi aloittaa mitään kun kuolee kuitenkin, vaan jos en pääse tästä itse eroon, niin otan yhteyttä jonnekkin ja selvitän mistä tämäkin hulluus johtuu.

Mutta niille kavereille ja läheisille tiedoksi, ketkä tuntee jonkun sairauksia pelkäävän. Kuunnelkaa, älkää vähätelkö, vakuuttakaa vaikka huumorin tajulla - mutta faktoja käyttäen, ettei hätää ole. Esimerkiksi tuokin syöpä vaatii kehittyäkseen sen verran pitkän ajan, ettei siihen vuodessa kuole ja hengissä selviämisprosentti on jotain ihan mieletöntä. Joillain se tauti saattaa nimittäin mennä niin pitkälle, ettei lääkäriin enään uskalla mennä, eikä siitä kellekkään puhua, sillä kyllähän sen itsekin tajuaa miten hullua on olla varma sairaudestaan ja silti olla menemättä lääkäriin. Pelko on vaan niin iso este ettei sitä voi sanoin kuvailla. Menkää vaikka niiden kavereiden mukaan sinne lääkäriin! Jos sekään ei auta niin kehottakaa hakemaan apua ja menkää vaikka sinne mukaan. Soittakaa itse jelppiin ja kysykää itse apua miten voisitte auttaa. Whatever, whenever uskokaa sitä kaveria siinä että se uskoo siihen sairauteen - sillä itse kirjoitin jopa helppiin ja vastaus oli niin omituinen että jätin vastaamatta kokonaan. "hyvä olla vähän luulosairas" sellaisen lauseen sisällä mitä en edes ymmärtänyt. "kerro mistä tämä johtuu" eikai mulla sitä olis jos tietäisin.

Ja ne ketkä asian kanssa painii, lähettäkää sähköpostia tai kirjottakaa kommenttiin omanne tai asianne, tää ei ookkaan mikään dramatisoijien läppä, vaan ihan oikee ongelma, mikä on hoidettavissa seKIN! Pus!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti