Uusi vuosi on jo ovella.

Me vietettiin uusivuosi Rouva Hakkaraisen kanssa katsomassa kaupungin ilotulitusta, Salinkallion koululla tulittamassa, sekä salaisessa dieettipaikassa nimeltään McDonalds. Pojat kiljui riemusta kun ammuttiin meidän pikkusähikäisiä maata pitkin - kun itse hieman arvellen pompittiin aina puoli metriä taaemmaksi, kun ne pyörivät raketit päättivät liikahtaa sentinkin meihin päin. Raketin myyjät olisivat nähdessään nauraneet meidät pilalle, sillä nuo papaattien veroiset sähikäiset olivat puolet siitä vaarasta, mihin me kuvittelimme itsemme laittaneen.

Kaupungin ilotulitus oli MAGEE! Ja niinhän noi pojat taas kiljuivat riemusta. Hullu Hubert huusi kädet levällään hyvää uutta vuotta kaikille, sekä myös erityisesti joulupukille. Veeni ei tiennyt miten päin olisi ollut, sekä pieni Emil, joka pelkää kovia ääniä oli niin lamaantunut (pelosta tai väreistä), ettei saanut suustaan irti pihahdustakaan.

Seuraavana päivänä ilmoitin itseni takasiin facebookin maailmaan, sillä se kynnys minkä olin takaisin liittymisen suhteen rakentanut oli jo sen verran suuri, etten odottelemalla sen ainakaan nähnyt matalevan.  Siispä kohtaa vuosi 2016, vaikka Johanna Pee siitä ennustikin tulevan aikamoisen karmivan. Onneksi(mulle, ei hälle) hän ennusti itselleen vielä pahemman, joten voidaan toisiamme tukien laahustaa kohti suurtakin suurempia kohtalon suunnitelmia. Toivottavasti ihan kaikki ei mee prikulleen oikein, jotta noin on ees jotain itsekunnioituksen rippeitä jäljellä vuodesta 2016.

HYVÄÄ TÄTÄ VUOTTA!

Ps. Emil kävelee tukea vasten, etunojassa joten vauhti on kova. Sen lisäksi oottelen mun lapsilukkojani kiinasta - mitä nopeemmin ne tulee, sitä turvallisempaa - sillä Emil ei jätä rauhaan mun keittiön laatikoitani! Jos joku on keksinyt jonkun loistavamman idean kuin tuolibarrikadi, suut auki!