Ensinnäkin, kun mä aamulla herään niin Kissa on makkarin ovella vastassa. Se seuraa mua keittiöön - ja se seuraa mua Emilin huoneeseen. Lopulta se tulee mukaan myös herättämään Emiliä. Se vahtii että vaihdan sille varmasti vedet ja jos siltä jotain puuttuu, niin se maukuu tyhmää ihmistä mun kannoilla sotkeutuen mun jalkoihin niin kauan, että tajuan mistä on kyse. Kun me lähdetään viemään Veeniä eskariin, Kissa menee ikkunalaudalle sanomaan meille moimoi - ja kun me tullaan eskarista- se on siinä edelleen. Kun se näkee meidät niin se juoksee ovelle ja on siellä kurnuttamassa (oikeasti kurnuttamassa, en osaa sitä ääntä paremmin kuvailla) meitä vastassa.
Kun siivoan niin Kissa seuraa kaikkia narunmuotosia esineitä. Myös moppia, joka ei omasta mielestäni juurikaan narua muistuta, sekä myös mun villasukkat maistuu. Se tulee mun mukaan laittamaan Emiliä nukkumaan - ja kun Emil herää niin se tulee hakemaan mut ja ohjaa mut Emilin huoneen luo. Kerran itkuhälytin ei toiminut, niin Kissa herätti mut keskellä yötä, että kuulisin Emilin huudon. Se on mun oma vahtikissa.
Jos se haluaa että sitä silitetään, niin vaihtoehdot ovat vähissä. Se nimittäin änkee itsensä syliin käden alle ja hinkkaa itseään (välillä myös näykkii) mun kättä vasten, niin kauan että luovutan. Välillä se änkee mun koneen päälle ja kääntää sen näytön ylös alaisin, jota en varmaan koskaan tule ymmärtämään. Joskus yritän tuupata sitä rintakehästä pois mun ruokalautaselta, mutta se vaan vähän nojaa taaksepäin ja jatkaa mun lounassaaliin tutkimista. Jos sen päästää yöllä huoneeseen, niin se nukkuu perinteisen nylkyttämisrumbansa jälkeen mun vieressä. Nylkyttäminen tapahtuu siis mun peittooni. Ja sohvatyynyyn, aina päiväunien välissä. Myös välillä vilttiin, sekä pehmoleluun. Ja Kissahan on leikattu. Ja ihan ajoissa.
Koiria se ei pelkää niin ollenkaan, itseasiassa koirat pelkää sitä. Välillä epäilen sen olevan koira, niin innoissaan se lähtee pihalla tervehtimään "lajitovereitaan". En ole ainut joka on todistanut koiran lähteneen karkuun, kun Kissa niin päättäväisesti menee kohti. Yläkerran tappajakoiriakaan se ei älyä pelätä. Menisi varmaan niitäkin moikkaamaan - koira kun on - jos päästäisin. Ne vaan söisi meidän koiran nimeltä Kissa. Joka on siis kissa. Kai.
Meijän Kissa saa myös lahjoja, se on saanut herkkuja, kortin ja taulun.
Mutta ei sille silti mikään vedä vertoja, vaikka se kaikessa ihanuudessaan onkin ärsyttävä. Mä kun oon enemmän koiraihminen, mutta sellainenhan meillä melkein onkin.
Koira kissan vaatteissa sanoo nyt kaikille hyvää yötä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti