kuntokevät puolivälissä.

Nyt tulee pelkkiä kuntokevät juttuja - mutta ei tässä paljon muuta ehdi tekemäänkään, kun hyvä että saa sen puolituntisen mahtumaan aikatauluihin (niihin, jotka pyörii Emilin nukkuessa). 

Jokatapauksessa, toistojen noustessa huomaan että välipäivät tekee aika gutaa. Jotta ei kuitenkaan tulisi laiskoteltua, niin oon valinnut viikosta kaksi päivää jolloin en tee mitään - ja niistä seuraavat päivät teen nämä liikkeet tuplana. Tiukkaa, muttei mahdotonta. 

Mittauspäivä on huomenna, eli toivon että olisi tullut jotain muutakin tulosta kuin se että MULLA MENI ENNEN 35 MINUUTTIA KOKO SARJAAN - JA TÄNÄÄN HUOMASIN ETTÄ TEIN SEN 22 MINUUTISSA! Face that bitches! En ollut uskoa silmiäni kun katsoin päälle jäänyttä sekunttikelloa. 22 minuuttia! COME ON! Ja niistä sentään ensimmäiset 6 minuuttia menee cardioihin, sekä 1,5 minuuttia muihin missä on aika, eli ei nopeutettavissa oleviin liikkeisiin. 

Me ollaan jo puolivälissä (11 viikkoa enää) - ja koska en viitsi aina tätä koko blogitilaa täyttää niillä samoilla lapuilla, niin kertauksen vuoksi ensi viikolla ollaan menossa..

cardio 15

ab 13

tight 11

laihisraivarit 10

arm 9

butt 7

Meitsin hauis toivottaa teille onnea ensi viikkoon. Voin ottaa siitä kuvan sitten kun se ei ujostele. Se on siellä. Oikeesti. Mä tunnen sen, mutta en saa sitä näkyville. Mut siel se on. Moi.

Fb saatana

Ihmiset tykkää jakaa facebookissa, toiset enemmän - toiset vähemmän. Itseäni on pistänyt silmään (taas jälleen: joten ei mikään uusi juttu) tämä: 

päivitys:"Ei vitsi, kyl nyt niin harmittaa"

kommenttiboksi:

"hei apua mikä sul on"

"ootsä kunnos mikä on??"

"voi voi koita pärjää <3" 

vastaus joko tulee (joka hämmentää soppaa entisestään) tai ei luultavasti tule ollenkaan, mutta jos ihmeen kaupalla tulee niin se on jotain tällästä:

"tää on niin kauheeta"

TSIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIISUS!!!!!!! Oikeesti JENGI! Jos te haluutte jakaa ni jumalauta kertokaa nyt kanssa. Tälläset hyperuteliaat ihmiset joutuu repimään hiuksiaan päästä kun laitetaan arvoituksia fb-sivut täyteen ja edes kommentteja tiiraamalla ei selviä että mikä nyt on. Miksi tehdään sellaisia päivityksiä missä laitetaan yks, tai kaks sanaa tai muuten vaan halutaan ilmoittaa että ollaan sairaalassa tai poliisiasemalla ja vittu että ärsyttää mutta ei sitten voida kertoa MIKSI. Ihan tästä intoutuneena tekisi mieli vaan out of nowhere päivittää jotain hyperarvoituksellista jota en koskaan paljasta. Joka saattaa kertoo mun ruoasta. Tai esim varpaista.

Kiitos avautumismahdollisuudesta. Peace!

Kuntokevät jatkuu

Mä oon unohtanut täysin kirjoittaa kuntoviikon menokohdat! Rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että välillä on tullut mieleen, mutta kaiken tekemisen ohella oon siirtänyt sen myöhemmäksi ihan näköjään kahdella viikolla.

Nyt en oo mittaillut, enkä mittaakkaan, kuin vasta seuraavana viikonloppuna, tai maanantaina - sillä nyt on ollut sen verran ruokaisat viikonloput että meikän motivaatio tippuu niin kovaa lattiaan, että ääni kuuluu jos nyt totean ettei oo tullut edistystä.

Tänään tulee mukaan viimeinen 30-haaste ja sen jälkeen mennään vaan joka viikko päivällä ylöspäin näissä mukana olevissa haasteissa.

Mun oma favorite on arm - haaste, sillä viikon jälkeen tunnen jo hauiksen ja pystyin jopa punnertamaan kunnolla sunnuntaina (alku viikon punnerruksille ois joku vaan nauranut). Sen lisäksi mun allikaverit ei enää hytky omassa tahdissaan vaan on selkeästi jo enemmänkin mukana menossa samassa rytmissä mun kanssa.

TÄLLÄ VIIKOLLA:

Tää on vielä ihan semisti iisi, joten eiköhän se tälläkin viikolla mee hammasta purematta. 

päivä 5.

Tästä mennään päivää 6 - ja ainoa mikä laittaa tosissaan töihin on noi perusvatsat. Meikäläinen meinaa ottaa vähän käsillä vauhtia ylös tullessa. Frendit pyörimään ja hampaat yhteen. 

Tää on ihan uus juttu eli päivä 1! Aika samoja kuin tightissakin.

<3 ah. päivä 2.

Tää on hel-vet-ti. Mä en tiedä miks mun jalat ei ollenkaan totu tähän. nyt lähtee vielä toi kolmannen päivän 30 sekunttia ja 20:kin on jo persele.

Tässä totesin, että kello helvettiin ja sitten kun tuntuu että oisko mennyt jo aika niin sitten vilkaistaan. Jos kelloa tykkää tuijotella niin tulee bussin odotusefekti. Minuutti on loppumaton.

Päivä 9.

kuntokevät - neljäs viikko

Katsoin youtubesta miten mountain climber tehdään - ja onnekseni tajusin, että oon tehnyt sen äärimmäisen rankalla tavalla. Silti tuo minuutti noita hyppyjä ja pomppuja on tuntunut jo aika raskaalta. Ei kuitenkaan onneksi mahdottomalta. Tänään ne nousee jo reiluun minuuttiin ja sitten tulee lisäksi seinää vasten istuminen. Viikon päästä mittaus joka vähän jännittää, kun tässä on nyt tulut herkuteltua näiden synttäreiden takia. Iik!

Tällä viikolla siis tästä 2. päivä

Tästä 3. päivä

Laihis uutena eli 1. päivä!

Ja tämä 6 päivä. onneksi vaan 5 sekuntia lisää. 

Meinasin tehä tsemppirunon mut aivot ei pelitä, joten sanon vaan et muistakaa miks alunperin lähditte tähän. Ja ettikää netistä sellanen ihanne vartalo mihin tähtäätte. Niin ei sit itketä. Minuutti on jo kova aika pomppia, joten kaikki ketkä tekee sen joka saatanan päivä, niin voitte olla ylpeitä.

Mä oon.

AINII! 1/5 TEHTY. 

story about narcissism 3 - kaverin silmistä

Tämä tarina kertoo siitä, miten narsismi vaikuttaa ystävyyssuhteisiin. Olen googlannut ja löydän narsisteja ystävistä, sukulaisista, työkavereista, mutta siitä miten narsistinen aviomies vaikuttaa vaimon ystävyyssuhteisiin, ei löydy mistään. Ja se aihe on kaikista lähimpänä sydäntäni, sillä ystävä jonka kanssa olen kokenut kaikista eniten on vasta nyt pääsemässä eroon (tärkeä sana:) henkisesti omasta hullusta rakkaudestaan. Siitä rakkaudesta, jota hän koki miestään kohtaan, sekä siitä rakkaudesta, jota miehensä koki hänen kauttaan itseään kohtaan.

Miia oli ammattikoulussa iloinen, päättäväinen, omaehtoinen ja välittävä. Häntä ei muiden puheet kiinnostaneet ja oli kavereiden ärsytykseksi välillä liiankin sosiaalinen. Jos ovi ei ollut auki Miia meni ikkunasta - ja jos isä sulki ikkunan meni Miia taas ovesta. Perhe oli Miialle kaikki kaikessa, myös se minkä hän oli kerännyt ympärilleen myöhemmin. Ystävistään, luokkakavereistaan.

Miialla oli paljon ystäviä, myös paljon miespuolisia kavereita. Miia oli niin välitön, että miehet tulivat hänen kanssaan erittäin hyvin toimeen, kuten myös toisinpäin. Miian kanssa oli helppo olla.

Miian isä kuoli 2010 helmikuussa, joka oli Miialle iso juttu. Myös siksi, että Miia näki miten äiti ja sisko isän kuolemasta kärsivät. Miia alkoi juoda ja pian mukaan tulivat huumeet.
Miia tapasi Aaron pian tämän jälkeen, jonka kanssa viihtyi. Aaro oli itsevarma ja hauska - ja lopullisesti Miian sydämen vei Aaron taito puhua kaikesta, kenen kanssa vain.

Miia ja Aaro viettivät railakkaan ensimmäisen vuoden, kunnes Aaro säikäytti Miian kunnolla. Miia juoksi Aaroa karkuun kotiin eikä päästänyt mustasukkaisuuskohtauksen saanutta miesystäväänsä sisälle. Aaro kuitenkin jyskytti ja mekasti niin kovaa, että Miia pelkäsi naapureiden soittavan poliisit. Aaron päästäminen sisään oli virhe, sillä se oli Miian ensimmäinen kosketus tulevan miehensä väkivaltaan. Aaro kuristi Miiaa ja heitteli tätä pitkin seiniä. Seuraavana päivänä hyvitteli, selitteli. Miia antoi anteeksi.

Aarolla oli tapana hankkiutua vaikeuksiin, mutta Miia rauhallisuudellaan ja fiksuudellaan pelasti Aaron tilanteesta kuin tilanteesta.

Miia lopetti kaman käytön ja tulikin sen jälkeen raskaaksi. Aaro ilahtui lapsesta, mutta ei lopettanut käyttöä. Aaro oli menoissaan ja Miia yksin. "Kyllä se sitten rauhottuu, kun Ville syntyy" se vakuutteli itselleen.

Miia sai Aaron kiinni pettämisestä, mutta ei vedenpitävillä todisteilla, joten uskoi Aaron vakuuttelut. Aaro oli velkaa ja jätti Miian kotiin hätistelemään velan perijöitä. Miian äiti maksoi Aaron velat. Aaro pelastui.

Ville syntyi, Aarolle tuli lisää velkaa. Aaron vanhemmat maksoivat velat. Aaro pelastui. Aaro joutui vankilaan. Ville oli 1-vuotias. Miia ei saanut lähteä ulos, kun Aaro oli vankilassa. Aaro ei pitänyt siitä ajatuksesta. Aaro tuli vankilasta, Miia ei saanut lähteä ulos. Aaro heitteli Miiaa välillä edelleen. Miia luki Aaron viestejä, joista löytyi petoksia - edelleen. Aaro sanoi että rakastaa Miiaa, eikä oo tehnyt mitään. Miia uskoi Aaroa.

Aaro osasi puhua. Se puhui mustan valkoiseksi - ja valkoisen mustaksi, jos kyse oli jostain toisesta. Aaro syytti Miiaa pettämisestä, varas ei luota muihin. Aaro ei pitänyt siitä, että Miia näki ystäviään. Miespuoliset ystävät jäivät jo suhteen alussa, mutta Miia piti Aaron puolia, koska ajatteli tuntevansa Aaron. Uskoi mitä se sanoi. Muut valehtelivat. Jos Aarolla oli velkaa, se oli muiden syytä. Jos Aarosta valehdeltiin, niin sille oltiin kateellisia. Miialle perhe oli tärkein. Ja niin se oli edelleen. Aaro oli Miian perhettä.

Myös mä uskoin suurimmaksi osaksi Aaroa, koska Miia uskoi. Otin Aaron jopa meille asumaan, kun se pääsi toisen kerran vankilasta. Koska nyt Aaro oli tajunnut. Nyt se sai uuden alun perheensä kanssa. Ei mennyt kauaa kun Aaro alkoi epäillä taas Miiaa ja sortui sitten taas päihteisiin. En ottanut sitä meille enää takaisin. Otin Aarolle vipin, koska Miia lupasi taata sen, jos Aaro ei saakkaan rahoja. Oli pakko, Aaro ois muuten tapettu. Jälkeenpäin ajateltuna uskon, että Aarolta oli vain rahat loppu.

Miia sai taas kiinni Aaron pettämisestä. Muiden kautta. Aaro kielsi kaiken. Se esitteli Miian lapsuudenkaveria tyttöystävänään kaduilla, kun Miia oli lapsen kanssa kotona. Miia oli jo muuttanut äidilleen, koska rahat ei riittäneet Aaron sähläyksien takia.

Miia uhkasi jättää Aaron. Aaro tajusi taas. Se tajusi kuinka Miia on sille sen elämä ja ilman sitä se tappaa itsensä. Se aiheutti harmia sen perheelle, Miian perheelle, Miialle ja Villelle.

Miia oli kerran pettänyt Aaroa, kun niillä meni huonosti ja siihen Aaro nojasi kaikki vaatimuksensa Miian ulos menemisistä. Ei saa mennä. Ei saanut mennä ennenkään, mutta nyt oli oikea syy. Eikä Aaro tietenkään ollut pettänyt Miiaa. Niin se aina sanoi.
Aaro oli saanut Miian elämästä jo pois melkein kaikki Miian kaverit. Vain mä olin jäljellä. Kun mäkin käänsin selkäni Aarolle ja puhuin ja puhuin, valkoista takaisin mustaksi, tuin ja hermostuin, en jaksanut ja taas jaksoin, kunnes en jaksanut - Miia viimein tajusi. Se tajusi mikä Aaro on. Se on narsisti.

Silloin se tapahtui. Aaro esitti yrittävänsä itsemurhaa. Se sulki puhelimen, kaikki säikähti. Se ootti että Miia ajoi pihaan ja sitten se otti pillerit. Ehkä otti. Aaron tarinoilla on aina 5 puolta ja todennäköisesti totuus on se kuudes. Se seisoi siellä keittiössä ja laittoin sen paketin taskuun niin että Miia näki. Ville näki. Sitten se meni oksentamaan. Pyyteli taas anteeksi - ja sanoi kuinka ei voi elää ilman Miiaa. Miia antoi sille mahdollisuuden.

Se käänsi Miiaa mua vastaan. Mä olen kuulemma aina vihannut sitä. Oon katkera omista suhteistani. Siksi mä vihaan sitä, enkä haluu et ne on yhdessä. Niin se sanoi. Se oli Aaron totuus.
Mä näin miten Miia muuttu. Siitä tuli varovainen, hiljanen. Aaro hallitsi sen elämää ja jos Aaro käski Miia meni. Ei se voinut muuta. Miia oli kuin narkomaani, henkisessä koukussa Aaroon. Miia laihtui ja mua alkoi pelottamaan. Pelkäsin, että se väsyy liikaa. Sen piti pitää huolta Villestäkin. Aaro alkoi puhumaan siskoilleen Miian ja mun sairaasta ystävyyssuhteesta, kuinka paljon paskaa mä oon Miialle kuulemma tehnyt ja kaiken se on antanut anteeksi. Kuinka hyvä ihminen Miia on, mutta kuitenkin paska sille. Kuinka hyvä ihminen se itse on, tajunnut kaiken - ja kukaan ei ymmärrä. Aaro pisti äitinsä soittamaan Miialle. Aaron siskot soitteli Miialle. Miia aikoo kuulemma viedä Aarolta kaiken. Jos Miia hakee yksinhuoltajuutta Aaro ei voi olla Villelle isä. Niin se sano.

Se sanoo, tekee ja kieltää. Todisteiden ollessa pöydälläkin se kieltää. Sitten se syyttää ja vähän kiristää, uhkailee ja alkaa kehumaan. Rakastaa kuulemma niin paljon. Vähän itkasee. Puhuu taas mustan valkoiseksi.

Välillä mä mietin, että mitä jos en ois jaksanut. Mitä jos oisin luovuttanut. Mitä jos Miia ois luovuttanut. Mitä jos meidän välit ois katkenneet sen takia, että Aaron ote on niin luja. Nykyään me välillä vähän nauretaan, kuinka hullu se on. Kunnes me taas vakavoidutaan ja pudistellaan päätä. Elämä ei aina oo helppoa, mutta jos sä näät siellä tunnelin päässä sun ystävän käden. Niin sä jaksat. Niin kauan sä jaksat.

Sen jälkeen kun Miia tajus, se on pikkuhiljaa päässyt enemmän irti Aarosta. Avioero tulee voimaan toukokuussa, mutta edelleen Aaro on vahvoilla. Henkisesti. Pikkuhiljaa Miia on kuitenkin pääsemässä siitä irti ja mä näen - kuinka se sama vanha ihminen välillä pilkistää sieltä kaiken paskan keskeltä. Se on ruvennut tekemään omia juttujaan, näkemään ketä haluaa. Siit on tullut taas vahva. Se aikoo voittaa Aaron - ja se riittää.

Mun Miia on tullut takasin.

story about narcissism

Lähes kaikki ovat tunteneet ja jopa seurustelleet narsistin kanssa. Tai vähintään tuntevat jonkun, joka on. Olen huomannut kaveripiirissäni yllättävän yleisenä narsismin läsnäolon suhteissa, sillä oman kokemukseni jälkeen ymmärsin narsismia paremmin ja erotin kusipäät ja narsistit toisistaan. Ennen sitä narsismi käsitteenä oli itselleni täysin outo.

Narsismista kirjoitetaan paljon, mutta mielestäni ei tarpeeksi yksityiskohtaisesti uhrien selviytymisistä, tai ajatuksista mitä he käyvät suhteessaan läpi. Narsismin kanssa painivat googlaavat sormet sauhuten tietoa ja apua netistä ja haluan ymmärryksen lisäksi antaa heille tietoa siitä, etteivät he ole asioiden kanssa yksin, sekä siitä että elämä jatkuu narsisti suhteen jälkeen. Voimakkaampana. Iloisempana. Narsistista eroon pääsemisen aikana löytää itsensä uudelleen ja kasvaa vahvempana. 

Kuten oman elämänsä Fenix-lintu.

Narsistit myrkyttävät kaiken ympäriltään - ja olen huomannut käytyäni läpi oman narsistirakkausuhteeni, että on jopa vaikeampaa seurata vierestä, kun läheinen ihminen painii samojen ongelmien kanssa, sillä haluaisi antaa osan siitä voimasta ystävälleen, mitä itse sai viimein asioiden selvittyä. Narsistin uhrit ovat usein yksin, sillä narsistin hurmaava ulkokuori saa muut epäilemään uhrien kertomia asioita suhteestaan. Eikä ihme, sillä alkaahan sitä epäilemään omaa kokemustaan välillä jopa itsekin. 

Narsisteja on monen asteisia, mutta aina he jättävät uhreihinsa jäljet, jotka harvoin unohtuvat. Jotkut ovat pahempia, kuin toiset, mutta koskaan narsistista eroon pääseminen ei ole helppoa henkisesti, eikä aina myöskään fyysisesti.

"He eivät rakasta itsään - vaan kuvajaista itsestään, jota heidän täytyy ruokkia - ja jonka hajoamisella on tuhoisat seuraukset."
- Analyzer

Narsisti on aluksi hurmaava ja huomioiva. Hänen kanssaan kokee maailman ihan erilaisena, kuin sen on nähnyt ennen. Narsistia haluaa miellyttää ja rakastaa. Häntä haluaa rakastaa vielä enemmän kun rakkaus alkaa kääntyä itseään vastaan, jopa siihen pisteeseen asti, että unohtaa rakastaa itseään.

Nämä ovat tarinoita siitä, kuinka rakkaus toista kohtaan muuttuu painajaiseksi.

Nämä ovat ystävieni tarinoita suhteistaan. Heidän luvallaan - jopa pyynnöstään - kirjoitettuja. Nimet on muutettu.

"Tapasin Jessen sen aikaisten kavereideni kautta. Hän oli eloisa, villi, itsevarma ja jännittävä. Kaverini varoittelivat hänestä ja sanoivat, etten saisi nähdä häntä. En ymmärtänyt miksi ja Jessen nauraessa noille mielipiteille ihmettelin niitä vielä enemmän. Ne saivat ehkä jopa Jessen näyttämään silmissäni vieläkin viehättävämmältä. Aloimme pikkuhiljaa näkemään enemmän ja Jessen elämäntarina, sekä tapa elää tekivät vaikutuksen. 

Seurustelimme ja ensimmäistä kertaa aloin epäilemään Jesseä pettämisestä, silloin en vielä ollut niin kiinni hänessä, että pystyin pistämään juttumme jäihin aika helposti. Jesse harmitteli asiaa, mutta jätti sen kutenkin siihen sen enempää kyseenalaistamatta. Jatkoin elämääni, kunnes jossain vaiheessa alkoi tulla viestiä. Alkuun Jesse lähetti vain, että mitä kuuluu, mutta sitten hän kertoi että on ikävä ja voitaisiin nähdä. Pidin siitä, että tuollainen ihminen kuin Jesse haluaa nähdä juuri mua, vaikka olin nuorempi ja paljon kiltimpi kuin hän ja hänen kaverinsa, joten suostuin. Hyvin nopeasti juttumme etenikin taas suhteeksi. 

Emme asuneet yhdessä, mutta olin hyvin paljon Jessen luona, sekä vietin aikaa hänen kavereidensa kanssa. Omani jäivät vähemmälle enkä edes ymmärtänyt kuinka paljon vähemmälle. Kaverini suuttuivat ja halusivat nähdä, mutta halusin vain viettää aikaa Jessen kanssa. 

Äkkiä tulin raskaaksi ja muutimme yhteen. Jo raskausaikana Jesse teki mitä halusi, jouduin poistumaan kotoani, kun hänen naispuolisia kavereitaan(myöhemmin ymmärsin ne suhteiksi, vaikka silloin jo epäilin) tuli kylään, sillä en kuulemma osannut käyttäytyä. Olin kuulemma liian mustasukkainen. Jesse jätti minut yksin vatsani kanssa kotiin odottamaan. Jos halusin hänen tulevan aikaisemmin kotiin hän vastasi, että jos alan kellottamaan hän ei tule ollenkaan. Tietenkin halusin hänen tulevan joten vaihtoehtoja ei ollut.

Anteeksipyyntöä en saanut koskaan, sillä Jesse oli oikeutettu menemään ja tekemään. Monet kerrat sain hänet kiinni outouksista mm. lukemalla hänen viestejään, mutta siitä seurasi tietenkin silmitön raivo siitä, että menen hänen puhelimelleen. Ei mitään siitä mitä sieltä löytyi. Jesse sai minutkin tuntemaan oloni huonoksi syyttelystäni ja sai mut unohtamaan sen mitä sieltä puhelimesta löytyi - eli sen mistä tämä riita alunperin lähti. En halunnut jäädä yksin lapseni kanssa joten vaihtoehtoja ei taaskaan mielestäni ollut. Jesseen piti yrittää luottaa. Olihan hän vielä ihana mullekkin, joten pelkäsin olevan suuri virhe jättää Jesse. 

Välillä Jesse nolasi mut ja sai tuntemaan oloni huonoksi. Kertoi mitä kaverinsa olivat musta puhuneet - ja kertoi kavereilleen mitä äitini oli musta puhunut. Äitini oli kuulemma sanonut, että olen huora joka ei koskaan siivoa. Tämä ei pitänyt paikkaansa, mutta Jessen piti saada vahviketta omalle tarinalleen.

Muutimme ja lapsi syntyi. Meillä meni ihan hyvin, kunnes Jesse rupesi viipymään töissä ja kotiin tullessaan lähti heti kavereilleen. Työpäivä oli niin rankka että hänen täytyi tuulettua. Mulla ei ollut rankkaa, olinhan vain koliikkilapsen kanssa kotona, eihän siinä ole mitään hommaa. Pelkkää lomailua päivästä toiseen. Olin yksin lapsen kanssa ja erittäin väsynyt siivoamiseen, ruoan laittamiseen, olemiseen. Jos olin itse jossain näkemässä kavereita, niin Jesse oli silloin kotona, joten äkkiä halusinkin olla kotona päivystämässä, josko Jesse jäisi kotiin, että saisin olla edes hetken perheenä yhdessä. Näin kuitenkin tapahtui erittäin harvoin. 

Odottelin Jesseä joskus melkein aamuyöhön ja myöhemmin sain tietää, että hän oli ollut toisen naisen kanssa. Pettämisestä sain hänet taas monta kertaa kiinni, mutta koska en saanut häntä kiinni itseteossa, niin todisteet eivät riittäneet jotta olisin uskaltanut lähteä.

Viimein hänen ystävänsä kertoi totuuden jolloin aloin hänen kanssaan keskustelemaan asioista. Meille molemmille selvisi paljon Jessen kaksoiselämästä, kuinka hän puhui pahaa musta kavereilleen - kuinka en siivoa, en anna, enkä päästä häntä ulos - ja kuinka hän oli vääristellyt asioita, aikoja, paikkoja - ja tietenkin pitänyt yllä suhteita avoliittomme ulkopuolella. Luonnollisesti Jesse suuttui ystävälleen ja laittoi välit poikki. Eikä kommentoinut sanallakaan totuutta, kirosi vain paskoja ystäviään. 

Sain pontta erota, sillä tajusin etten seurustellut ihmisen kanssa kenen kanssa luulin seurustelevani. Jesse itki ja väitti ettei koskaan ollut pettänyt mua. Jopa omalle isälleni.Onneksi olin hänen kaveriltaan kuullut totuuden, muuten saattaisin olla tuossa suhteessa edelleen.
Jätin Jessen ja aloin elää omaa elämääni. Siitä se todellinen painajainen vasta alkoi. Olin kotihoidon tuella ja tein keikkoja - joten ostin kaikki ruoat ja kävin kaupassa, kun Jesse maksoi lainan lyhennykset. Tästä seurasi se, etten saanut käyttää nettiä, en kahvinkeitintä, en autoa, enkä syödä hänen ruokiaan. Olin ansassa omassa rakkaustarinassani. 

Asiaa helpotti se, että aloin ihastumaan Jessen kaveriin. Sillä tunteella menin läpi koko eron Jessen kanssa. Meille tuli vähän juttuakin - ja vietimme aikaa keskenämme Jessen ollessa muualla. Valoa oli tunnelin päässä.

Puhuin äitini, sekä Jessen kaverin kanssa - ja sain voimaa taistella tuota pahuutta vastaan. Kävin rempseästi ilmoittamassa, että kahvinkeitin on minun, joten hän ei voi kieltää mua sitä käyttämästä. Vastaus oli suurta kummastelua siitä, mitä sekoilen, ei hän ole niin käskenyt. Olin taas avuton. Tuntui että olin sekoamassa, eikä asiaa auttanut se että Jesse sanoi kuinka minä sekotan hänen päänsä. Päätin kuitenkin pitää pääni ja olla vahva, mutta siitä seurasi uhkailut. Jesse koitti joskus heittää kahvikupilla, sekä sohvat lenteli hänen hermostuessaan. Koskaan hän ei koskenut, mutta löi mm. nyrkillä seinään suoraan naaman edestä ja kehuskeli kaikille kuinka olin säikähtänyt. 

Onneksi jossain vaiheessa Jesse sai tietää minusta ja kaveristaan ja sai tarpeekseen. Puukko kurkullani huusi lapseni edessä, että pitääkö minut tappaa. Sinä päivänä lähdin ja taistelin, arvostin ja elin. Jesse uhkasi, että jos haen yksinhuoltajuutta hän laittaa porukkaa oveni taakse. En hakenut, mutta olin tarpeeksi vahva taistelemaan takaisin. Jesse ei voittanut. Ei saanut minua pelkäämään.

Kaikki omaisuus jäi Jesselle, enkä saanut talostakaan mitään, mutta sain itseni takaisin - ja se on tärkeintä. Välillä toivon, että olisin ollut tarpeeksi vahva taistelemaan loppuun saakka, mutta sillä hetkellä se tuntui liian ylivoimaselta. 

Nykyään olemme väleissä - onhan meillä yhteinen lapsi - mutta en koskaan tule unohtamaan niitä tunteita mitä hänen kanssaan kävin - ja ne ovat vaikuttaneet sen jälkeisiin suhteisiin ja tapaani käsitellä asioita. En uskalla kiintyä, enkä täysin luottaakkaan. Mutta jonain päivänä uskallan taas. Hyviä ihmisiä on olemassa, sen opin - ja itseään pitää muistaa rakastaa. Senkin opin. "

- Maisa


Huomasin näitä tarinoita kirjoittaessani, että nämä eivät olekaan mitään lyhyen kaavan kerrottavia, joten joudun pätkimään nämä kirjoitukset monen eri otsikon alle. En halua tiivistää näiden ihmisten kokemuksia osiin, sillä tämä on myös heidän tapansa käsitellä näitä asioita.

 Tulkoon tästä siis tarina narsismista osa 1. 

Ekologinen iltapesu

Emil on nyt nukkunut jo jonkun aikaa omassa sängyssään ja muutaman yön ollut heräämättä ollenkaan. Maitoa en ole öisin enää antanut ja päivälläkin juodaan tuttelia vain aamupalan ja lounaan välissä, ennen aamupäiväpäikkäreitä. Tutteli jäi pois samoihin aikoihin kun Emil alkoi nukkumaan läpi yön, eli jaksan toivoa että näillä kahdella on yhteys.

Viimeyö oli kuitenkin taas vertaansa vailla - ja kuuluu kategoriaan äitiyden tähtihetket.

Emil heräsi n. 23.30 ja jonkun aikaa kuunneltuani totesin, että nyt ei kyllä nukahda uudestaan. Itse olin juuri ehtinyt nukahtaa, kun sitten raahauduin peitto suojanani hakemaan rääkyvän melkein 1-vuotiaani viereeni nukkumaan.

Sillä hetkellä ajattelin sen olevan helpompi vaihtoehto kuin se, että löydän itseni nukkumasta pää nojaten pinnasänkyyn. Tästä jouduin kuitenkin pyörtämään mielipiteeni, sillä Emil muutaman pyörähdyksen tehtyään vietti seuraavat KAKSI TUNTIA väitellen kanssani siitä pitääkö pää olla tyynyssä, sekä siitä säilytetäänkö varpaita äidin nenä - ja suuakselilla. Jossain vaiheessa sain tarpeekseni ja käänsin kylkeä ajatellen, että pienet väliaika torkut ovat paikallaan. Päätti Emil sitten sen aikaa istua tai makoilla tai whatever, kunhan varpaat ei oo mun kuonossani kiinni.
Ei mennyt kuitenkaan kauaa kun naamalleni pärskähti valtava määrä vettä. Lievässä unenpöpperössä tajuntaani hiipi hitaasti mutta varmasti, mistä se vesi oikein ilmestyi. MUN AVOKADO. Emil oli heittänyt puolessa litrassa vettä lilluneen avokadon siemenen sängylle ja sitä seurasi tietenkin ne vedet.
Hirveän kuivausepisodin jälkeen muutama minuutti siemenen etsintää, kunnes se löytyy epäilyttävän tyytyväisesti makoilevan lapseni tutkivista käsistä. Pari ärräpäätä ja tilannekatsaus:

Emil lähti omaan huoneeseensa nukkumaan.

You go girl!

Mul oli semmonen yks. Kaikil on varmaan ollu semmonen yks. Kenen kaa ajatukset meni ihan yhteen - ja oli semmonen superfiilis kun olitte yhdessä. Sellanen ainutlaatunen. Semmonen yks kenestä ties jos sillä ei oo kaikki hyvin vaikka ette nähneetkään - ja tajusit mitä se tarkotti ilman että sen piti ees selittää. Semmonen kuka kaikessa omanlaisuudessaan kaivo itselleen sellasen paikan mun mieleen, ettei se sieltä koskaan unohdu.
Semmonen kenen kanssa perhosparvi lähti vatsassa lepattamaan joka kerta kun näitte. Semmonen joka piti mua henkisesti kädestä läpi kahden paskan ja läpsi omallaan naamaan niitä ketkä yritti kampittaa. Semmonen joka anto mulle sellasia neuvoja, minkä avulla porhallan edelleen eteenpäin ja ihan tosi tyytyväisenä. Sellasia neuvoja mitä jakelen mielellään muillekkin ja mua melkein ärsyttää, kun ne ei tajuu niitä ennenku on melkein liian myöhästä. Aasit.
Semmonen ketä mietin edelleen, että mikä oikeesti meni vikaan. Semmonen josta mietin että annoin sille kaiken anteeks ja antaisin edelleen. Unohin vaan sanoo sen. Sellanen kuka ois niiden kaikkien sähläysten ja mokien arvonen. Sellanen yks kelle en sanonut silloin miten paljon siitä tykkäsin - ja miten paljon oon sitä sen jälkeen katunut. Ihan vaan siks et en saanut koskaan tietää miten sit ois käynyt. Sellanen yks kelle sanoin sen sit kuitenkin ihan liian myöhään ja tyypilliseen tapaani täysin väärään aikaan. Mut en mä silti tiedä oisko se toiminut, eikä mua se silleen haittaa. Se vaan haittaa, etten tajunnut silloin yrittää niin paljon, kun se ihminen ois ansainnut.
Semmonen jota miettiessä tajuan, että mun on pakko kaikille sanoo, että ilman vastaväitteitä, kertokaa niille kenestä välitätte miten paljon välitätte, astukaa syteen ja saveen, satuttakaa itsenne ja älkää pelätkö sitä. Sen pelon takana on niin paljon mistä jäätte paitsi jos sen takia jarruttelette. Ja ykssuuntasella on turha pakittaa. Menkää mukavuusalueen yli ja koittakaa, ettei tarvi sitten piirrellä niitä omia rajoja pienemmäksi. Muuten seisotte jonain päivänä keskellä olohuonetta, hakkaatte jalkaa maahan ja mietitte että viittisköhän sitä vähän kiljasta ääneen, jos se vähän helpottais sitä turhautumisen tunnetta mikä hiipii sieltä aivoista, kun viimein tajuaa.
Kaikelle on oma aikansa ja paikkansa - ja vaikka silti menis kaikki päin vittua, niin mitä sitten. Senku polkasee vähän jalkaa lattiaan, murahtaa ja antaa mennä taas eteenpäin.

Ja sit viel kaikille iso pus!

kuntokevät - kolmas viikko

Toi 40 sekunttia mountain climberiä oli jo täyttä hulluutta, niin vähän pelottaa jo tämän viikon kokonainen minuutti. sen lisäksi tulee mukaan thightti ykkönen, joten luulisi tämän viikon jälkeen jo tuloksia syntyvän. Tähän mennessä ensimmäisen viikon suurpudotuksen jälkeen mun paino on pomppinut, mutta vyötäröltä on lähtenyt 4 cm, sekä rinnan ympärys on pienentynyt 5 cm, joka on ääretömän iloinen yllätys, kun se ei ollut ensimmäisen viikon aikana pienentynyt ollenkaan. Lantio, hauis - eli mun allikaverini - sekä reisi on pysynyt ennallaan, mutta pohjekin näyttää pienentymisen merkkejä kahden sentin verran.

Kertokaa tekin jotka ootte lähteneet tähän mukaan teidän tämän hetkisiä saavutuksianne! Ruokavaliota en edelleenkään ole muuttanut ollenkaan, sillä en niin paljon syö ihmeruokia että haluaisin niistä vähistä luopua. ensi viikolla mukaan tulee laihis haaste, mutta siitä sitten silloin!

Tällä viikolla mennään siis cardion 5:ssä päivässä:

Vatsahaasteen 2:ssa päivässä:

Sekä uutena thightin 1:nen päivä!

Nyt ei muuta kuin voimia tähän, alku viikko on aina ihan vittuenjaksamäluovutan, mutta tostain jälkeen siihen alkaa tottumaan ja viikonloppuna huomaa jo pystyvänsä niihin!

Muistakaa pysyä yhdessä päivässä per viikko, niin ei tuu liikaa kerralla - mielelle eikä nivelille!