Jokaisen äidin kauhistus, mun lasta kiusataan! Meillä on täällä pihoilla ollut jos minkä moista riitaa poikien kesken, mutta aina ne on saatu selvitettyä ja entiset riitapukarit leikkivät jälkeen päin, kuin ei mitään olisi koskaan ollutkaan.
Pitkään olen seurannut tilannetta, jossa ensin juostiin karkuun toisille pihoille, kun meidän viisvee ei saanut omalta pihalta poistua. Sen jälkeen houkuteltiin muutkin lapset mukaan kyseiseen touhuun. Kerran me jopa oltiin tulossa kaupasta ja nää lapset kyttäs talon takaa, kunnes näkivät meidän pojan ja lähtivät juoksemaan talon taakse karkuun. Päästiin meidän ovelle, niin vilkaisen taaksepäin ja huomaan, että ne penskat siellä odottaa, että mun lapseni näkisi heidät, jonka jälkeen se sama pois juokseminen alkoi! Mun mielestä tää on aivan järkyttävää. En pysty kuvailemaan miten pahalta musta tuntui lapseni puolesta.
Tänään kuitenkin tilanne huipentui, kun mun ovelle tulee kaksi selvästi järkyttynyttä lasta. Minun, ja naapurin. Ne kertoo, etteivät uskalla olla pihalla, kun tämä samainen poika on narun pätkällä heitä uhkaillut, sekä kertonut hakevansa isot pojat mukaan. Voitte kuvitella kauhistuksen, mikä pääni sisällä heräsi, kun lapseni sanoo;"Se sanoi, että hakee isot pojat, et ne vois kaikki hakata meidät".
Siinä vaiheessa riitti.
Painelin tän pojan (joka on vain pari vuotta vanhempi meidän nassikkaa) ovelle ja kerroin mitä on käynyt. Loppu hyvin kaikki hyvin, meiltä tultiin pyytämään myöhemmin anteeksi ja tekoset myönnettiin, vaikka ensin oltiin vankasti sitä mieltä, ettei tiedetä mistä me puhutaan. (siis lapsi, ei vanhemmat) Silti mun mielestä tälläinen tilanne on ihan kamala. Sen takia, että oma lapsi ei uskalla olla pihalla. Sen takia, että TUOLLAISTA kiusaamista esiintyy jopa noinkin pienien keskuudessa, sekä sen takia, että se myötätunto mikä holahtaa päälle siellä toisen pienen lapsen kotona, kun sen vanhempien kasvoilta näkyy selvä järkytys. "En ois uskonut kyllä tuollaista." En mäkään ois uskonut, koska tää samainen ihana poika on ollut meillä monta kertaa, ja on niin kiva! Toivottavasti kaverukset pystyvät olemaan tämän jälkeen yhdessä pihoilla, ilman tälläistä sontaa.
Ugh. Olen puhunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti