Olipa kerran mummikka. Mummikalla on koira ja kaksi kissaa. Kun mummikan koiran vie lenkille, tulee mukaan kissatkin. Toinen näistä kissoista on nimeltään Laku. Laku on se kissa, joka kiipeilee puihin ja käy kiertelemässä pihasta pihaan naapurien silitysten toivossa. Laku ei myöskään väistä autoja. Se pysähtyy keskelle tietä ja olettaa, että autot odottaa kyllä. Näin oletti myös Rafi, kunnes auto kerran ajatteli, että jos mä tästä vaan ajelen, niin kissa väistää. Kissa ei väistänyt ja sai siitä kiitokseksi murtuman lonkkaansa. Nykyään Rafi väistää. Kuitenkin yhtä kissaa viisaampana, on mummikka tullut toisen pulman eteen. Naapurit ei tykkää Lakusta!
Tuo ylisosiaalinen pikimusta kissa, on jo kerran vieraillut kissatalolla, Rouva naapurin toimesta. Joten haikein mielin mummikka - ja täysin kielteisin mielin veljeni TapsaTee, joutuivat tuomaan tuon terrorisoivan kissan tänne meille. Nyt se on meidän kissa.
Ja nyt sen nimi on Kissa.
Tuo ylisosiaalinen pikimusta kissa, on jo kerran vieraillut kissatalolla, Rouva naapurin toimesta. Joten haikein mielin mummikka - ja täysin kielteisin mielin veljeni TapsaTee, joutuivat tuomaan tuon terrorisoivan kissan tänne meille. Nyt se on meidän kissa.
Ja nyt sen nimi on Kissa.
Me toivotaan, että Kissa sopeutuu tänne, mutta täällä hän ei ainakaan ylitä tietä, joten ihmisten ei tarvitse syljeskellä jatkuvasti vasemman olkansa yli, sekä täällä sen ei myöskään tarvitse nähdä nälkää, nimittäin tuo Kerinkallion todellinen ruokaruhtinas on Rafi, joka syö kaiken tomaateista lähtien - ja todennäköisesti vain sillä uhalla ettei Kissa, entistä sukua Laku, saisi edes nuolla kuppiaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti